Mikä on jalkapallokoulu?

YLEISIMMÄT KYSYMYKSET

 

Kenelle jalkapallokoulu on tarkoitettu ?

Tarkoitettu kesäkaudella 2017 vuonna 2011 syntyneille pojille ja tytöille. 

Tytöt ja pojat harjoittelevat omissa ryhmissä.

Jalkapallokoulun kesto

Harjoitukset ovat kerran viikossa ja ne kestävät tunnin.

Jalkapallokoulu kestää 2011 syntyneillä huhtikuusta 2017 lokakuuhun 2017. Jäämme ennen juhannusta kesätauolle ja jatkamme jälleen elokuun alussa.

Jalkapallokoulun vkot  17-24 ja 32-41

Mitä koulussa opetetaan ?

Jalkapallokoulussa tutustutaan jalkapalloon lajina, sekä opetellaan miten harjoituksissa ollaan ja miten siellä toimitaan. Tutustumme jalkapallokoulun aikana jalkapallon perustaitoihin, kuten kuljettamiseen, syöttöön, laukaisuun ja haltuunottoon. Opettelemme ryhmässä toimimista sekä yhteisten sääntöjen noudattamista.

Mitä varusteita tarvitaan ?

Liikunnallinen varustus ja juomapullo riittää alkuun.

Nappiksia tai omaa palloa ei tarvita. 

Kaikille jalkapallokoululaisille jaetaan pallo ja treenipaita, kun toiminta on saatu käyntiin.

Muita jalkapallovarusteita saa hankittua edullisesti Järvenpään Intersportista seurahintaan. Alennuksen saa, kun mainitsee olevansa seuran pelaaja.

Miten ilmoittaudutaan ?

Ilmoittautuminen tapahtuu seuran nettisivujen kautta. Ilmoittautumisen mukana tulee lasku. 

Ilmoittautumislomakkeeseen pääset tästä linkistä

Ketkä toimivat ohjaajina ?

Koulun ohjaajina toimivat JäPS:n lastenohjaaja E-tason kurssin suorittaneet ohjaajat. Toimintaa koordinoi ja valvoo jalkapallokoulun rehtori.

Pitääkö vanhempien jäädä kentän laidalle harjoituksen ajaksi?

Kaikki huoltajat ovat tervetulleita seuraamaan lapsensa harjoituksia. On jopa suotavaa, että lapsen huoltaja jää paikalle ainakin ensimmäisillä kerroilla jos hän epäilee, ettei lapsi osaa olla harjoituksissa ilman häntä. Jatkossa lapsen voi huoletta jättää ohjaajien huostaan.
Jos ja kun jäät seuraamaan harjoituksia, anna ohjaajien ohjata. Älä puutu harjoituksiin, sillä kaikki ohjaajat ovat saaneet koulutuksen tehtäväänsä. Älä myöskään patista lastasi, jos hän ei mielestäsi ole aktiivinen harjoituksissa. Jos jokin asia ei mielestäsi ole kohdallaan, ota yhteys jalkapallokoulun rehtoriin.

Turnaukset ja pelitällit 

Palloliiton ohjeiden mukaan  nuorimmissa ikäluokissa  joukkueita ei aseteta sarjataulukkoon ja näin ollen sijoituksia ei kirjata. Meidän vanhempien on hyvä muistaa, että kyseessä on lasten tapahtuma eivätkä kilpailulliset tavoitteet astu kuvaan vielä moneen vuoteen. Annetaan lasten nauttia ja pelailla. Jalkapallokoulun päätteksi järjestetään lopputurnaus, jossa pelataan keskenään vastakkain.