JäPS-taustainen Saara futailee Oregonissa!

17.11.2017

Saara Salminen

Saara Salminen lähti elokuussa vaihto-oppilaaksi Oregoniin, Portlandiin ja liittyi mukaan Riverdale Mavericksin jalkapallojoukkueeseen. Tässä hieman Saaran kuulumisia rapakon takaa!

Etukäteen ei ollut tiedossa mitä aktiviteetteja koululla oli tarjottavana tulevalla lukukaudella, joten mielenkiinnolla Saara meni päivää ennen koulun alkua valitsemaan aineita ja oheistoimintaa. No tarjolla oli mm. tyttöjen futis ja Saara ilmoittautui joukkueeseen! Nappiksia ja säärisuojia ei tullut edes mieleen pakata mukaan, sillä kevään 2015 polvileikkauksen jälkeen Saara ei päässyt uudelleen futiksen makuun. Mutta jotain Jäps ja eritoten silloiset T00-valmentajat olivat tehneet oikein, kun kiinnostus lajia kohtaan edelleen jäi!

Treenejä on tiiviisti, joka arkipäivä klo 17-19 ja moiseen tahtiin tottumattomana leikattu polvi kipeytyi niin, että Saara pelkäsi joutuvansa kokonaan lopettamaan pelaamisen. Pienen kevennyksen ja sinnikkään jatkamisen jälkeen kivut menivät ohi ja Saara pääsi treenaamaan ja pelaamaan, pakkina kuten Jäpsissäkin. 
 
Loppukaudesta valmentaja peluutti Saaraa keskikentällä ja viimeisessä runkosarjan pelissä Saara onnistui tekemään maalinkin! Joukkue pääsi play offseihin, mutta siitä matka ei sitten enää jatkunutkaan, mutta Riverdale Mavericks sijoittui Oregonin osavaltion High Schoolien välisessä sarjassa neljänneksi, joka oli kuulemma paras tulos 17 vuoteen!
 
Talven ajaksi futis loppuikin ja valittavaksi tuli talvilajeja kuten koripallo ja uinti. Joukkuekaverit hämmästelivät kun Saara kertoi että meillä Suomessa pelataan futista myös talvella ja kaiken lisäksi myös ulkona. Mikäli kentällä on lunta, se kolataan ensin vaan pois... Jep, hulluja suomalaisia...            
 
 
 
 
JäPS toivottaa onnea ja menestystä Saaralle niin jalkapallon, kuin koko vaihto-oppilasvuoden saralle! Toivottavasti Saara nähdään tulevaisuudessa myös JäPSin paidassa!