Uutiset

Tyttöjen C15 viimeistelyleirille 10.-12.6. sekä Piiricupiin United-joukkueeseen on kutsuttu JäPSin TCA:ssa ja TBSM:ssa pelaava Anni Martikainen. Piiricup pelataan 16.-19.6. Eerikkilän urheiluopistolla. Poikien puolella Tiitus Seppänen,Otto Heinonen ja Ville Ahola on kutsuttu viimeistelyleirille Eerikkilään 5-7.6.2013. Poikien Piiricup pelataan 13-16.6.2013 Eerikkilässä
Reippaat T02:t osallistuivat kahden joukkueen, JäPS Pantterit Valkoiset ja Oranssit, voimin viikonloppuna 25.-26.5. Espoonlahti Cupiin. JäPS Valkoisten joukkue nappasi turnausvoiton 8 joukkueen kisassa. Otteluihin mahtui lauantaina 2 voittoa ja 1 tasapeli sekä sunnuntaina 3 voittoa joista kaksi heltisi tiukan rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Tytöt kestivät paineen hienosti ja ottivat näin ensimmäinen turnausvoittonsa. Turnauksessa ahertanut ja neljä osumaa uusilla nappiksillaan laukonut Oona Laapotti totesi onnellisena muiden Panttereiden säestämänä; "vihdoinkin kultaa!"
JäPS järjestää kesällä 2013 aamuvalmennusta motivoituneille ja lisäharjoitusta kaipaaville E - C-junnupelaajille.
JäPS järjestää 06 - 02 ikäluokille suunnatun futis- ja liikuntaleirin. Hinta 15,00 € /pvä tai 70,00 € /5 pv Osallistua voi myös yksittäisiin leiripäiviin.
Ville Ahola, Otto Heinonen ja Tiitus Seppänen 99-akatemiasta on kutsuttu Eerikkilään 5. - 7.6. pidettävälle piirijoukkueen viimeistelyleirille.
Voittoisassa joukkueessa olivat mukana Tinja, Noora, Henna-Mari, Ramla, Eve, Juulia, Opri, Anni, Emmi, Wilhelmiina, Mira, Annika ja Laura.
02-03 tytöt osallistuivat viikonloppuna Rajamäki-Cupin sinisten joukkueella. Turnaukseen osallistui 16 joukkuetta. Valmentajan Jari Lamminkankaan mukaan ottelut olivat mukavan tasaisia ja tiukkoja, saldona 4 voittoa, 2 häviötä ja turnauksen viides sija. Valmentajat ovat todella tyytyväisiä tyttöjen nousujohtoiseen kehitykseen. Tästä on hyvä jatkaa.
P03:n aktiivijoukkue voitti Puma-turnauksen jännittävien tapahtumien siivittämänä.
Jäps P02 osallistui kolmella joukkueella Kontun järjestämään Helmi Grilli Turnaukseen. Jäps Supra voitti kilpasarjan ja loppuottelussa kaatui isäntäjoukkue Kontu 4-0. Jäps Sombrero voitti pronssia aktiivisarjassa ja Jäps Twister tuli yhdeksänneksi haastajasarjassa voittaen kaikki pelinsä sunnuntaina. Palkinnot jakoi Martti Kuusela, joka totesi joukkueen valmentaja Markus Louhelalle "Loistavaa työtä tehty"!
Perinteinen aikuisten harrastefutaajien 7v7 puulaakisarjaa Umbro-liigaa pelataan tiistaisin lukion kentällä klo 17.30-21.30 juhannukseen asti. Tänä vuonna sarjaan osallistuu 16 joukkuetta, vanhoja konkareita ja uusia tulokkaita. Tervetuloa katsomaan ja kannustamaan!
RSS ATOM